VIIME KESÄNÄ PIDIN kuntavaalien merkittävimpänä tuloksena sitä, että Kokoomus lunasti paikkansa maan johtavana oppositiopuolueena. Eroa tuli lähes seitsemän prosenttiyksikköä perussuomalaisiin, jotka vielä vaalien alla kolkuttelivat aivan kannoilla, muutama kuukausi aikaisemmin jopa mielipidemittausten piikkipaikalla.

Sen sijaan 21,4 prosentin kannatusta en osannut arvostaa erityisenä mahtisaavutuksena. Kokoomuksen laariin satoivat porvaripuolella niin Keskustan ahdinko kuin Vihreiden vaikeudet, jotka olivat selvästi nähtävissä jo ennen vaaleja.

Pääosiltaan julkisuus kuitenkin myötäili Petteri Orpon rempseää voittajan uhoa, olihan marginaalia toiseksi tulleesseen pääministeripuolueeseen SDP:hen lähes neljä prosenttiyksikköä. Vähemmälle huomiolle jäi, että hallitusrintaman kokonaiskannatus (56,1) oli itse asiassa hivenen noussut edellisistä eduskuntavaaleista (55,7).

TAMMIKUUN ALUEVAALIT oikeastaan uusivat kuntavaalien tuloksen. Kokoomuksen (21,6) ero Perussuomalaisiin kasvoi yli kymmeneen prosenttiyksikköön, mutta SDP (19,3) ja maakuntapuolue Keskusta (19,2) sinnittelivät hyvin tuntumassa.

Opposition tarjoama vaihtoehto ei ollut saanut niskalenkkiä hallituksesta, jonka yhteenlaskettu kannatus nousi jopa 58,8 prosenttiin.

Paikallis- ja aluevaalien tuloksia ei tietenkään voi suoraan verrata eduskuntavaaleihin, varsinkaan kun äänestysprosentit jäivät alhaisiksi (55,1 & 47,5). Silti niillä on huomattavaa signaaliarvoa, myös valtakunnallisesti.

Välinpitämättömyys vaaleja kohtaan syö koko poliittista järjestelmää, niin hallitus- kuin oppositiopuolueita. Alhaisen osallistumisen on kuitenkin katsottu avittaneen Kokoomuksen voittoa, sillä sen kannattajat tunnetaan suhteellisen uskollisiksi ja ahkeriksi äänestäjiksi.

UUSIMMAT MIELIPIDEMITTAUKSET antavat Kokoomukselle jo sen suuntaisia kannatuslukuja, joita johtavalta oppositiopuolueelta sopii odottaa: YLE (Taloustutkimus 7.4.) 26,1 % ja HS-gallup (Kantar TNS 22.4.) 24,1 %.

Huonosti ei mene SDP:lläkään (19,0 & 19,5), jonka varassa hallitusrintaman sieraimet pysyvät selkeästi vedenpinnan yläpuolella (52,8 & 53,5). Sen sijaan Keskusta jatkaa kunta- ja aluevaalien ”torjuntavoittojen” jälkeen kyntämistä (12,3 & 12,4), eikä vihreille näy merkkejä paremmasta (8,9 & 9,0).

Liikahdukset puolueiden kannatuksessa ovat koko vaalikauden ajan tapahtuneet enemmän hallituksen ja oppositon sisällä kuin niiden välillä. Ukrainan avoimen sodan syttymisen jälkeen tosin Kokoomus näyttää vetävän miehiä, jotka kannattavat Suomen NATO-jäsenyyttä naisia innokkaammin.

SEURAAVIIN EDUSKUNTAVAALEIHIN ei näistä gallupeista uskalla vetää suuria ennustuksia. Euroopan murros ja turvallisuusratkaisut hallitsevat niin ajatuksia, toimia kuin keskustelua, eivätkä ne jäsenny perinteisen puoluepolitiikan kaavoilla.

Vuosi on edelleen politiikassa pitkä aika, ja Suomen vierellä entistä arvaamattomampi Venäjä. Sen rohkenee sentään arvioida, että talous- tai ympäristöpolitiikan säätöihin ei Sanna Marinin hallitus tule kaatumaan. Ne spekulaatiot kuuluvat menneen vuoden historiaan.

Perussuomalaiset on edelleen poliittisen kartan arvoitus, vaikka se on vakiintunut pelin pysyväksi elementiksi. Kykeneekö Riikka Purra samaan kuin Timo Soini ja Jussi Halla-aho, nostamaan puolueen tavoittelemaan jopa ykköspaikkaa, tasapäisesti muiden suurten tai keskisuurten rinnalla? Epäillä sopii, mutta tietää ei voi.

Kenties kiinnostavampi kysymys on se, kenen kanssa Kokoomus aikoo ja voi muodostaa hallituksen, jos se suoriutuu eduskuntavaaleista suurimpana puolueena. Nykyisten kannatuslukujen valossa luulisi sinipunan kurssin olevan nousussa, ellei talouspolitiikasta tehdä ylittämätöntä estettä sen toteuttamiselle.