SOSIAALIDEMOKRAATIT ovat Tanskan ainoa kansanpuolue, pääministeri Mette Frederiksen hehkutti helpottuneena puolueensa vaalivoitosta. Näkemyksen tueksi oli tukevaa empiriaa, sillä sosiaalidemokraatit saivat 27,5 prosenttia äänistä, yli kaksi kertaa enemmän kuin seuraavaksi sijoittunut Venstre, joka nimestään huolimatta sijoittuu politiikan kartalla keskustasta oikealle.

Loput yrittäjät jäivät alle kymmenen prosentin kannatukseen. Parlamentista tuli kaikkinensa melkoinen tilkkutäkki, sillä kahden prosentin äänikynnyksen ylitti 12 puoluetta. Sirpaloituvassa demokratiassa Tanska lähenee jo Hollannin mallia. Ja nämä ovat sentään edustaneet läntisen Euroopan vakaampia järjestelmiä verrattuna vaikkapa Ranskaan ja Italiaan, joissa puolueolot ovat perinteisesti olleet jatkuvan uudelleenjärjestäytymisen kohteena.

YKSI TANSKAN VAALIEN uutuuksista oli entisen pääministerin Lars Løkke Rasmussenin pystyyn polkaisema puolue Maltilliset, joka ylsi saman tien kolmannelle sijalle yhdeksän prosentin kannatuksella. Toinen tulokas, entisen ministerin Inger Støjbergin perustama Tanskademokraatit sai sekin kahdeksan prosenttia ja pärjäsi viidenneksi.

Vakiintuneiden puolueiden ahdinko syvenee, kun uusia haastajia syntyy johtajapersoonallisuuksien ympärille. Ilmiö alkoi politiikan oikealta laidalta kansallispopulisteineen, berlusconeineen ja trumpeineen, mutta näkyy leviävän myös keskikentälle. Ehkä Emmanuel Macron Ranskassa oli tässä tiennäyttäjä.

Seisovaa vettä tuleekin demokratiassa hämentää, tarvittaessa rakenteita myöten. Silti olen lähtökohtaisesti pitänyt parempana, että johtavat persoonallisuudet nousevat poliittisista liikkeistä kuin että poliittiset liikkeet syntyvät johtajapersoonien ympärille.

FREDERIKSENIN PUHEEN ainoasta kansanpuolueesta voi tulkita tätäkin kehitystä vasten, vaikka luultavasti hän viittasi kilpailijoiden alhaiseen joukkokannatukseen. Erityinen piikki singahti Tanskan kansanpuolueelle, joka suistui suuruutensa ajoista nyt alle kolmeen prosenttiin. Laitaoikeisto on hajallaan, kun maahanmuuttokriittisyys on levinnyt useimpien puolueiden valtavirraksi.

Suomessa pidettiin Perussuomalaisia pitkään Timo Soiniin kytkeytyvänä projektina. Puolueen hajaannuksen myötä kävi selväksi, että sillä on henkilöpolitiikan ylittävä yhteiskunnallinen pohja, joka on kestänyt niin vaaleissa kuin kannatusluvuissa. Silti Perussuomalaiset saattaa edelleen olla herkempi johtavan persoonan merkitykselle kuin perinteisemmät puolueet.

Selkeimmin uutta henkilön ympärille koottua poliittista liikettä lähti kokeilemaan Harry Harkimo, jonka Liike Nyt ei kuitenkaan ole saanut ilmaa siipiensä alle varsinaiseen lentoon asti. Mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, että jokin sooloyritys kykenisi panemaan Suomen puolueolot sekaisin. Presidenttikysymys puhtaana henkilövaalina kuitenkin osoittaa, että ilmiö ei täälläkään ole tuntematon.