”NEVER WASTE A GOOD CRISIS”, Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg kertoo muistelmissaan (Finansministern, Mondial 2019) suomalaiskollega Jyrki Kataisen siteeranneen Winston Churchilliä useampaan kertaan, kun kansainvälinen finanssikriisi iski rajusti Pohjolaan. Myrskyn silmässä piili mahdollisuuksia uudistuksiin, joita ei tyvenessä saisi runnotuksi lävitse.
Yhdysvaltalainen investointipankki Lehman Brothers oli kaatunut syyskuussa 2008, ja Borg tajusi heti myllerryksen rantautuvan maailmalta Ruotsiin asti. Samalla hän tunsi jossain munaskuissaan, että siinä ryskeessä ei neljän porvaripuolueen allianssi pystyisi uusimaan mandaattiaan. Hallitustaival jäisi yhteen kauteen.
Tavallaan se oli valtiovarainministerille vapauttava tunne. Yhtäkkiä kannatusmittausten numeroilla ei ollut enää niin väliä, ja voimat saattoi keskittää seuraavien vaalien sijaan ajankohtaisten vaikeuksien voittamiseen. ”Nu övergick vi till att arbeta för historieböckerna”, Borg kuvaa jälkiviisaasti, mutta uskottavasti tunnelman muutosta.
RUOTSIN BRUTTOKANSANTUOTE sukelsi vuosina 2008–2009 lähes 6 prosenttia, Suomen jopa sitäkin syvemmälle. Molemmat putosivat kerta heitolla enemmän kuin Yhdysvallat tai euromaat yleensä.
Gallupeissa Fredrik Reinfeldtin johtama porvariallianssi oli pahimmillaan parikymmentä prosenttiyksikköä punavihreää blokkia perässä. Mutta se oli ennen finanssikriisiä. Ruotsin paradoksi on siinä, että talouden vaikeudet eivät nostaneet oppositiopuolueiden suosiota, vaan päinvastoin pelastivat istuvan hallituskoalition.
Reinfeldtin–Borgin hallitus onnistui kriisipolitiikassaan hyvin, ellei erinomaisesti, melkeinpä millä mittarilla tahansa. Oikeistoa tai ei, se osoitti kykyä keynesiläiseen elvytykseen siinä missä paraskin vasemmiston vaihtoehto. Tai oikeastaan paremmin: Ruotsin BKT kasvoi 2010 jo yli 5 prosentilla, siinä missä Suomi jatkoi rämpimistä vielä vuosia.
Tulokset toivat uskottavuutta valmistauduttaessa parlamenttivaaleihin, joissa demarit eivät onnistuneet enää palaamaan normaaleiksi valtionhoitajiksi porvarillisen välivaiheen jälkeen. ”Den socialdemokratiska dominansen över Sverige var bruten”, Borg päättää kirjassaan voittoisia vaaleja 2010 koskevan osuuden. Hegemonia oli murtunut.
RUOTSI OLI PÄÄSEMÄSSÄ HYVIN taantuman yli kasvu-uralle, kun Kreikan ja euron kriisi vasta iski päälle. Yhteisvaluutan ulkopuolella oli toki helpompi operoida, mutta viennistä riippuvaisena EU-maana sen oli toki syytä olla huolissaan sekä unionista että sen markkinoista.
Borg valittaa, että (toinen toistaan tyhmempiä) päätöksiä tehtiin euroryhmässä, joka ohitti näin foorumina kaikkien jäsenmaiden talousministerit käsittävän Ecofin-neuvoston. Silti hänen mielestään Ruotsi esitti tärkeää roolia eurokriisin hoidossa.
Jaa-a, riippuu näkökulmasta. Talouskomissaarin postia hoitanut Olli Rehn on julkaissut asiasta kaksi tukevaa kirjaa (Myrskyn silmässä, 2012 & Kuilun partaalta, 2019), joiden henkilöhakemistoista etsii turhaan Borgin tai Reinfeldtin nimeä.
Suomi sai tuta, mitä tarkoitti olla EU:n ytimissä, Ruotsi mitä niiden ulkopuolella.
BORG OTTAA PALJON KUNNIAA siitä, että Ruotsi pelasti aktiivisuudellaan talousvaikeuksiin ajautuneen Latvian – ja sitä myötä Baltian rahoitusmarkkinoita hallinneet pohjoismaiset pankit. Tarinan yhtenä konnana hääri Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja, pöyhkeä Dominique Strauss-Kahn, joka sittemmin veti paljon pehmeämpää linjaa Välimeren kriisimaihin nähden.
Ääni kellossa muuttui muillakin kummasti, kun riskit ja uhkat alkoivat levitä kohti Ranskan taloutta ja pankkeja. Borg arvioi olleensa ministerinä aloittaessaan naiivi, kun kuvitelli EU:n kohtelevan yhtäläisesti kaikkia jäsenmaita. Nyt hän toteaa, että Ruotsiin ei koskaan sovellettaisi samoja sääntöjä kuin Ranskaan, Espanjaan tai Kreikkaan.
Eurokriisi pani kyllä Churchillin maksiimin mukaisesti EU:n vahvistamaan rakenteitaan, mutta Borgin mukaan tuskin riittävästi. Poliittiset näkökohdat käyvät liiaksi talouden realiteettien edellä. Rakennellun pankkiunionin hän povaa kaatuvan heti seuraavan finanssikriisiin. Ruotsin ei pidä siihen liittyä, niin kauan kuin se pitää omasta valuutasta kiinni.