Ahtisaari vei puolueensa uuteen aikaan – mutta miksi suhde demareihin meni niin pahasti pilalle?

Martti Ahtisaaren poikkeuksellinen nousu Suomen presidentiksi ensimmäisessä suorassa kansanvaalissa vuonna 1994 oli aluksi voitto myös SDP:lle. Silti Ahtisaaren ja puolueen välit viilenivät nopeasti. Ajatuspaja Magman tutkijan Mikko Majanderin mukaan SDP pääsi Ahtisaaren ehdokkuudella asemoitumaan maan johtavana poliittisena voimana uuteen aikaan uusin kasvoin. Mutta murroksesta maksettiin myös hintaa. Tappion kärsi nelinkertainen pääministeri ja entinen pitkäaikainen puoluejohtaja […]

Suomi-buumi Ruotsissa ei yllä kirjallisuuteen

KEVÄÄN 2022 Nato-käänteestä lähtien on hehkutettu, kuinka Suomi kiinnostaa ruotsalaisia kerrassaan ennenkokemattomalla tavalla eikä loppua näy. Viimeksi lauantaina Helsingin Sanomat antoi kulttuuriosastonsa etusivun sekä sen perään aukeaman jutulle, jonka mukaan ”Ruotsissa on käynnissä suomenkielisen musiikin buumi”. Pari päivää aikaisemmin lehti kertoi näyttävästi ruotsalaisesta miljoonayleisön omaavasta Tiktok-tähdestä Liam Kalevi Hytösestä, jonka suomen opintoja on seurattu Ruotsin […]

Costello meets Dylan

ELVIS COSTELLON Amerikan-kiertue päättyi kesäkuussa 1978 Kaliforniaan. Los Angelesissa hänen onnistui päästä vippilipulla Bob Dylanin keikalle ja sen päälle vielä konserttipaikan Universal Amphitheatren backstagelle. Dylan oli pannut merkille tämän Buddy Hollya muistuttavan tulokkaan, joka oli keväällä julkaissut the Attractions -bändinsä kanssa väkevän albumin This Year’s Model erinomaisen esikoisen My Aim Is Truen jatkoksi. Bob moikkasi […]