NOPEA VOITTOISA sota, mieluummin pelkkä operaatio. Sellaisten sanotaan houkuttelevan suurvaltojen napamiehiä, miksei pienempiäkin päälliköitä, kun kaivataan laahaavan suosion ja hengen nostatusta.

Kommentaattoreiden kliseissä kootaan kansaa lippujen ympärille, käännetään katseita kotimaan sisäisistä ongelmista ulkoisiin vihollisiin.

Epäilen, että empiiriset kokemukset eivät välttämättä tue tuota hallitsemisen teoriaa. Lähinnä tulee mieleen Falklandin sota vuonna 1982, joka avitti Margaret Thatcherin kannatusalhosta vaalivoittoon ja toiselle pääministerikaudelle.

Mutta ei Maggie sitä sotaa aloittanut vaan Argentiina, jonka sotilasjuntta yritti pönkittää omaa asemaansa valtaamalla brittien hallitsemat Malvinas-saaret maan rannikon läheisyydestä.

Hyökkääjän laskelmat pettivät, kun Britannia piti pintansa ja vastasi voimalla. Teoria toimi päinvastoin kuin oli tarkoitettu. Sodan tuloksena juntta kaatui, mutta Thatcher tienasi peräänantamattoman rautarouvan kannuksia.

TOINEN HOKEMA pitänee paremmin paikkaansa: sodan aloittaminen on helpompaa kuin sen lopettaminen. Moni salamasota on jumittunut uuvutustaisteluiksi. Jatkosodankin piti kestää vain kesän, jonka päätteeksi jermut ehtisivät syystöihin kotipelloilleen.

Ennen pitkää aletaan etsiä tietä ulos jotenkin kunnialliseen rauhaan, joka on usein vain kaunisteltu ilmaus tosiasialliselle tappiolle. Ja mitä suurempi maa, sitä vaikeampi on niellä häviön nöyryytystä.

Sodan aloittaneiden on säilytettävä kasvonsa, jotta voisivat jatkaa vallan kahvassa. Takalukot ja umpisolmut aukeavat helpommin, jos johto vaihtuu. Tai vähintää niin sanottu narratiivi siitä, mitä aseisiin turvautumalla oli alun perin tavoiteltu.

NEUVOSTOLIITOSSA talvisotaa muistettiin suursotaan varautumisen rajaselkkauksena tai väheksyvästi kahakkana, jos muistettiin ollenkaan. Silti Stalin korosti, että siinä ei voitettu vain pieni Suomi vaan myös sitä tukeneet lännen suurvallat.

Mannerheim-linjan murtaminen kävi puna-armeijan myyttisestä sotasaavutuksesta. Tavoitteet Helsingin valtaamisesta tai Tornionjoelle etenemisestä haudattiin historian hämärään.

Tuskin Putinkaan enää muistelee tavoitelleensa Kiovaa, mutta Venäjään jo liittämistään Donetskin ja Luhanskin alueista sekä maayhteydestä Krimille hänen taitaa olla mahdoton luopua. Sellaisiin myönnytyksiin tarvittaisiin toiset miehet.

Samaan aikaan toisaalla Donald Trump yrittää päästä irti Hormuzinsalmesta tai työntää Iraniin suuntaamansa sotaretken seuraukset muiden hoidettavaksi. Voisihan esimerkiksi Kuuba olla sopivampi ja suositumpi nopean ja voittoisan operaation kohteeksi.

Julkaistu Demokraatti 5/28.5.2026