Bye bye, Britannia

BREXITEERIT BILETTIVÄT, mutta surkukin oli suurta, kun britit viimein viime yönä vetäytyivät EU:n jäsenyydestä. Eron hetki nosti tunteita pintaan, niin Britanniassa kuin sen ystävien joukossa ympäri Eurooppaa. Järki saa sitten rämpiä perässä, kun käydään ratkaisemaan lukuisia käytännön kysymyksiä. Omaan alakulooni luin lohtua historiasta, tuhannen vuoden perspektiivissä, kuten Brendan Simmsin Britain’s Europe täsmentää heti alaotsikossaan: A […]

Junckerin kirous

Photo: Liisa Riekki JEAN-CLAUDE JUNCKER toimi Euroopan komission puheenjohtajana 2014–2019, joka oli EU:lle monin tavoin vaikeaa aikaa. Unionin historiassa häntä tuskin muistetaan integraation suurmiehenä, ehkä ennemminkin eksentristen esiintymistensä johdosta. Sen sijaan poliittiseen käsitehistoriaan Juncker on onnistunut ikuistamaan nimensä. Suomessakin on ahkerasti toistettu niin sanottua Junckerin lakia tai paremminkin kirousta: ”Me kaikki tiedämme, mitä pitäisi tehdä, […]

Bauhaus 100

ENSIMMÄISEN MAAILMANSODAN raunioille Weimariin perustettu taidekoulu Bauhaus täytti viime vuonna sata vuotta. Tapahtumaa on muistettu maailmalla monin tavoin: näyttelyistä, kirjoista ja artikkeleista aina dramatisoituun tv-sarjaan. Meillä Teema-kanava näytti muun muassa vanhan dokumentin Kun nykyaikaa rakennettiin (1967), jonka huipentumana haastateltiin Bauhausin ainoaa suomalaisopiskelijaa Liselotte Kerbsia. Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, mikä hänet kouluun vei ja miten, tai […]

Jatkuvatko “naisten talkoot”?

”YHTEISKUNTARAKENTEEMME selkäranka on sen palvelusektori. Ihmiset, jotka työssään toteuttavat, mitä kansanvalta on tahtonut.” Tämä merkittävä nosto Sauli Niinistön uudenvuoden puheesta on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Siinäkin presidentti viittasi arjen ilmapiirin koventumiseen: päivittäiseen häirintään, uhkailuun, painostukseen, jopa väkivaltaan. ”Työ ei ole enää vain ammatillisesti vaativaa, se on henkisesti painavan raskasta. Jos hoivan, koulutuksen ja turvallisuuden tuottajat […]

Ilmestyskirja kestää isältä pojalle

TIE ROCKIN IHMEELLISEEN maailmaan kulki 1970-luvun jälkipuolella isoveljen levyhyllyn sekä hänen tilaamansa Soundi-lehden kautta. Ja radion, jonka harvoja alan ohjelmia missasin vain harvoin. Niistä imi musiikin lisäksi uutisia siitä, missä mennään, meillä ja maailmalla. Muistiin on painunut sekin kerta, kun juontaja kertoi Francis Ford Coppolan tulevasta Vietnam-elokuvasta, jossa soisi The Doorsin kappale ”Unknown Soldier”. Seuraavassa […]

Kolme suurta?

VIIME PÄIVINÄ JA VIIKKOINA on vedetty yhteen kuluneen vuoden ja vuosikymmenenkin (puolue)poliittista saldoa. Yhtenä keskeisenä muutoksena on viitattu siihen, että ”kolmen suuren” aika näyttäisi olevan ohitse. Perinteisten valtapuolueiden SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen kannatus on valahtanut kullakin alle 20 prosenttiin, ja Perussuomalaisten vuoden 2011 eduskuntavaaleissa tekemä läpimurto eturiviin niiden rinnalle on osoittautunut pysyväksi. Miksipä ei näinkin. […]

Kuppikuntia ja itsenäisiä ihmisiä

KAIKKI SUOMEN HISTORIAA, politiikkaa ja kulttuuria harrastavat tuntevat käsitteen ”taistolaiset”, vaikka eivät välttämättä osaa sanoa, keitä he olivat tai kenen mukaan saaneet kutsumanimensä. Demariperinteessä ”leskisläiset” on yhtä tuttu. Sen määrittelyä hiukan hämärtää se, että SDP:n legendaarinen puoluesihteeri Väinö Leskinen teki 1960-luvun jälkipuoliskolla poliittisen täyskäännöksen suhteessa presidentti Kekkoseen ja Neuvostoliittoon. Aikaisemmin niin vankat kannattajat eivät seuranneet […]

Pääministeristä tuli brändi

RUOTSILLA ON GRETA, nyt Garbon lisäksi myös Thunberg, jonka Time Magazine valitsi vastikään vuoden henkilöksi. Vahvoja vangitsevia naisia, tai toinen vasta teinityttö, mutta ikonisia tähtiä molemmat. Naapurissa on totuttu siihen, että sieltä tulee kansainvälisiä kuuluisuuksia. Eikä ajatus sukupuolten välisen tasa-arvon johtavasta maasta ole sekään ruotsalaisten omakuvalle aivan vieras. Feminististä ulkopolitiikkaa he ajavat päät pystyssä niin […]

Antti Rinteen “koko tarina” kaipaa uutta epilogia

LOKAKUUSSA JULKAISTIIN sopivasti Helsingin kirjamessuille Antti Rinteen auktorisoitu elämäkerta, jonka alaotsikko täsmentää kyseessä olevan ei enempää eikä vähempää kuin ”koko tarina” (Into 2019). Takakansiteksti nostaa Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen työstämän henkilökuvan lajissaan historialliseksi kirjatapaukseksi: ”yhdestäkään Suomen pääministeristä ei ole julkaistu vastaavaa teosta hänen ollessaan vallassa”. Tiukoille se otti tälläkin kertaa. Kirja päättyy seesteisissä merkeissä […]

Klarar SDP statsministerns och partiledarens dubbelmakt?

REGERINGSKRISEN OCH Antti Rinnes avgång leder till en situation där statsministern inte längre samtidigt är ordföranden för det största partiet. Socialdemokraterna väljer nu en ny regeringschef bland sina tyngsta politiker, men som parti är SDP inte i en inre kris och behöver inte byta ledningen. Med all sannolikhet stannar Rinne på sin plats som partiledare […]