NÄIN VALTIOPÄIVÄVAALIEN alla alkaa Ruotsissa olla aika laaja konsensus siitä, että maahanmuuttopolitiikan tulee olla jatkossa(kin) ”tiukkaa”. Mitä se kullekin sitten merkitsee.

Jakolinjat siirtyvät siihen, miten maassa jo oleviin eritaustaisiin ihmisiin on sopivaa suhtautua, kuinka kohdella heitä. Ehkä avoimimmin asenteet tulevat esiin puheissa islamista.

Sadoillatuhansilla suomensukuisilla ei ole tältä osin suurempaa huolta. Äitien ja isien kielen vaalimisessa olisi varmasti parantamisen varaa, mutta muuten on noustu ”finnjävel-paariasta” mukavan tasa-arvoisiksi.

Heitä löytyy runsaasti myös ruotsidemokraattien riveistä korkeita luottamustehtäviä myöten. Ovathan suomalaiset kuuluneet Ruotsin valtakuntaan historian sivu, eivätkä he muodosta (ainakaan selvin päin) kulttuurista ongelmaa.

PERUSSUOMALAISISSA tuo puolueveljien näkemys saattaa hieman hiertää. Aitosuomalaisessa perinteessä elää yhä alemmuuskompleksi entisestä alusmaasta, jonka jäänteenä Suomessa puhutaan yhä ruotsia toisena kansalliskielenä.

Ruotsin pakollisen kouluopetuksen vastustamisessa puolue taitaa olla yksimielinen, mutta muuten se kulkee kieliasioissa vähintään kaksilla rattailla.

Varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja on todennut kunnioittavansa, jopa rakastavansa ruotsia, siinä missä kaikkialle leviävä englanti uhkaa meidän molempia kansalliskieliämme.

Puheenjohtaja Riikka Purrakin on ollut sovittelevalla kannalla. Toisaalta hän piti puolueen syksyllä 2022 hyväksymää suomalaisuusohjelmaa yhtenä perussuomalaisten kauneimmista ja voimaa-antavimmista ohjelmista koskaan.

Ja sen mukaan kaksikielisyyden ihanne muun muassa ”häiritsee suomenkielisten kielellistä samastumista ja minäkuvaa” ja aiheuttaa yhteiskuntaan monenlaisia ongelmia.

NÄIN EDUSKUNTAVAALIEN lähestyessä näkyy, että kielikysymys on pysynyt perussuomalaisten repertuaarissa poliittisen mobilisaation välineenä. Puolueen nuoret vaativat, että Suomi on muutettava yksikieliseksi maaksi.

”Ruotsin kielen asema on kolonialistinen jäänne, jota puolustaa pieni ja aggressiivinen ruotsinkielisten eturyhmä”, PS-Nuorison perin tuimailmeinen puheenjohtaja tiivistää.

En tiedä, kuinka suurta järjestöllistä voimaa hän edustaa, mutta aggressiivisuutta ei tunnu puuttuvan. Asenteellisesti kuvaan sopisi vetää päähän perussuomalaisten suosima lippalakki, jossa neuvotaan aitosuomalaisessa hengessä: ”Send them back”.