RUOTSIN hallitussolmu on muodostunut juuri niin tiukaksi, kuin ennen vaaleja ja yhä vaalituloksen selvittyä veikattiin. Uusimmat käänteet osoittavat, että vielä ollaan todenäköisesti pitkän prosessin alkutaipaleella.

Puolueet hakevat vasta neuvotteluasemia, sillä kukaan ei ole valmis myymään nahkaansa liian halvalla. Poliittista solmua vedetään kilpaa tiukemmalle.

Suomessa on osoitettu ilahduttavaa kiinnostusta naapurin vaaleja ja ratkaisuja kohtaan. Aistittavissa on selvästi sen tuntua, että ruotsalainen ilmapiiri antaa viitteitä ja eväitä myös täällä edessä olevaan tai paremminkin jo käynnistyneeseen vaalikamppailuun.

Maiden sisäisten asetelmien välillä ei ole suoraa kausaliteettia, mutta välillistä vaikutusta ei kannata aliarvioida.

KIINNOSTAVA uusi elementti on, kuinka katse on siirtynyt laitaoikeistosta vasemmistoon. Tähän asti suurin huomio on keskittynyt ruotsidemokraatteihin ja kysymykseen siitä, kuinka se heijastaa eurooppalaisten ja pohjoismaisten oikeistokonservatiivien/kansallispopulistien menestystä.

Se voittokulku katkesi vaaliyönä niin, että Riikka Purrakin purki hirveää pettymystään tulokseen.

Nyt Ruotsissa on temppelinharjalla vasemmistopuolue 8,4 prosentin kannatuksen suomilla lihaksilla. Vaatimuksille antaa pontta suurimman vaalivoittajan titteli (+1,7 %), jota kuitenkin varjostavat vaaleihin liittyvät kiusalliset sotkut.

SUOMEN poliittisesta kulttuurista käsin Nooshi Dadgostarin ja tovereiden touhu näyttää helposti ”änkyröinniltä”. Sitä leimaa ei vasemmistoliitto täällä halua tahraamaan yli 11 prosentin ennätyslukemissa keikkuvaa kannatustaan.

Tätä taustaa vasten on vain luonnollista, että vasemmistoliiton vahvin valtti Li Andersson avaa aktiivisesti ruotsalaisen sisarpuolueen siirtoja hallituspelissä. Ja selittää niitä samalla asiantuntevasti, parhain päin.