Ritzin luksusbunkkeri

IHMISELLÄ ON HYVÄ olla koti, pään päällä katto, joka ei sateella vuoda. Mutta pahaksi ei myöskään ole kantakapakka tai -kahvila, jossa kokee olevansa tutulla maaperällä.

Varsinkin jos sattuu olemaan Pariisissa, jonka saksalaiset ovat miehittäneet. Tai niin kuin juutalaisnainen sanoo Ritzin yhtä lailla juutalaiselle baarimestarille:

”Teidän baarinne on kuin äidin kohtu, täällä tuntee olevansa turvassa pahalta maailmalta. Teidän cocktailinne ovat taianomaisia. Ne hälventävät surun. Ne ovat ainoita, joilla on sellainen voima.”

Paradoksi on melkomoinen, sillä ympärillä pörrää korkea-arvoista saksalaisupseeria ja väliin natsieliittiä Hermann Göringiä myöten. Palvelun pitää pelata ja parasta riittää tarjolle, kuin luksusbunkkerissa keskellä maailmansodan niukkuutta ja kurjuutta.

PHILIPPE COLLININ Ritzin baarimestari (suom. Saana Rusi) on onnistunut risteytys vetävää romaania ja todellisuuspohjaista historiaa. Kuolemanvakavat vaarat varjostavat jokaista taiten sekoitettua ja nautinnolla nieltyä cocktailia.

Sopeutumisen ja vastarinnan väliin jää harmaa alue, jossa kollaboraation rajaa on mahdoton vetää yksiselitteisesti. Mitä on miehityksen oloissa eloonjäämiskamppailun etiikka?

Place Vendômen hotelli tarjoaa maailmansotaan tuoreen tuntuisen tirkistysaukon. Itärintaman teurastukset ja keskitysleirien julmuudet ovat kaukana, mutta niiden luomat jännitteet lujasti lukijan päässä.

Ja ylpeä kansakunta kohtaa historiansa alennustilan. Ensimmäisen maailmansodan sankarikenraali Pétain tottelee nyt saksalaisten komentoa. Ranskan poliisi jahtaa Ranskan juutalaisia, joita lähetetään eteenpäin – eikä heistä enää kuulla.

RITZIN BAARI on paitsi seurustelun keidas myös juonittelujen pesä, jossa vaihdetaan niin palveluksia kuin petoksia. Seinällä säilyy läpi miehityksen F. Scott Fitzgeraldin kuva kuin muistona amerikkalaisten kulta-ajasta sotienvälisessä Pariisissa.

Kenen katse on noin syvä, sakemanni pysähtyy kysymään muotokuvan äärellä. ”Eräs baarin vanha vakioasiakas”, kyypparimestari vastaa näennäisen huolettomasti, mutta sydänalan valtaa suunnaton alakulo.

”Silmänräpäyksen ajan tulevaisuus tuntuu kirkastuvan, ennen kuin kaikki jälleen peittyy sumuun. Fitzgerald olisi osannut pukea kaiken sanoiksi. Mutta ne sanat kuolivat vanhan maailman mukana.”

Scott ei enää palannut, toisin kuin aisaparinsa Ernest Hemingway liittoutuneiden voittoisassa völjyssä. Papa leuhki myöhemmin vapauttaneensa henkilökohtaisesti Ritzin viinikellarit saksalaisista, ja kapakan nykyinen perillinen on nimetty hänen mukaansa.

KIIPEÄN ERÄÄN myöhäissyksyn alkuillassa Rue Cambonin puolelta portaat ylös Ritziin. Kohtelias ovimies ohjaa Bar Hemingwayn jonoon, joka näyttää siedettävän lyhyeltä. Kunnes käy selväksi, että jono ei myöskään liiku ja sitä ohitetaan sujuvasti sivusta.

Baari on pieni, ja jokainen sisään päässyt turisti nauttii hintavia cocktaileitaan koko rahan edestä. Eikä Pariisissa tunneta off-seasonia.

Miehittäjät vaihtuvat, mutta Ritzin baarimestarilla pysyy samppanja jäissä.