”HÄNEN LEMPINIMENSÄ on Akateemikko. Se ei tarkoita, että hän olisi jotenkin nössö.”

Näin kertoo moottoripyöräjengiläiseen rakastunut tyttö terapeutin vastaanotolla Elina Backmanin dekkarissa Kun jäljet katoavat (Otava 2021). Täsmennys lienee tarpeellinen ja vastannee laveamminkin mielikuvia, vaikka jatko on tutkijan näkökulmasta lohdullisempi:

”Päinvastoin. Nimi tulee siitä, että hän on pelottavan fiksu.”

KANSAINVÄLISESTIKIN menestyneen Backmanin jännäri vetää niin kuin jännärin pitää. Paikallisväri on näin helsinkiläiselle paikallaan. Lajityypin sisällä tarinaa rikastuttaa enemmän romantiikka kuin yhteiskuntakritiikki, mutta viihteestä ja viihtymisestähän tässä viime kädessä on kysymys.

Arvoitusdekkaria syö tässäkin tapauksessa juonen rönsyttäminen sen peittämiseksi, että lukija ei arvaisi murhaajaa ennen aikojaan. Taiten tehden se koukuttaa aikansa. Loppuratkaisuista tuppaa kuitenkin tulla hiukan hoopoja, kun langanpäitä yritetään solmia epäuskottavasti yhteen.

Vai onko sillä väliä? Saattaa olla tosikon ongelma.