MARIIA NISKAVAARAN palkittu esikoisromaani Ester, teurastaja lienee niin kaukana Toivo Pekkasen proosatyylistä kuin kirja voi olla. Mutta onhan Tehtaan varjosta vierähtänyt jo aikaa, kohta sata vuotta.

Kotkan oloinen satamakaupunki on vaihtunut nimettömäksi lihakaupungiksi, työläisyhteisön sosiaaliset suhteet ja kasvukertomukset ihmisenä olemisen eläimellisyyteen, realistinen poljento groteskiin satuiluun. Vai mitä pitäisi sanoa seuraavasta työn kuvauksesta:

”Hänet avaa Kirurgi, Ester ajattelee ja hieman punastuu kirurgeja ajatellessaan. Hienoja ihmisiä, arvostettavia. Samanlaisia kuin teurastajat. Eräänlaista toveriammattikuntaa, Ester ajattelee, ja yhtäkkiä leikkaaminen alkaa tuntua hänestä hyvältä ajatukselta. Niin. Lihaa on helppoa leikata. Taitavien käsien alla ruumiit avautuvat kuin kukkaset keväällä, tulppaanit. Hän itse tietää sen parhaiten: hän on samanlaista lihaa kuin sikakin, veitsi uppoaa hyvin ja liukuu ihon kerroksissa. Kirurgi laittaa hänet kahtia, tulee kaunista jälkeä, kuin maalaus…”

HULVATONTA, VAIKKA ei varsinaista hyvän mielen ilottelua. Vaan eipä sitä ollut Han Kangin Vegetaristiakaan. Toivoin pari vuotta sitten hänen Nobelinsa avaavan korealaiselle kirjallisuudelle – elokuvien ja K-popin rinnalle – maailmanmarkkinoita:

”Suomalaisittain käy suorastaan kateeksi, että hyppy vastaavalle kulttuuriviennin siivelle näyttää aina vaan jäävän tulevaisuuden musiikiksi.”

Vaan onhan meilläkin sentään uusia kansainvälisiä tähtiä, alkaen vaikkapa Pajtim Statovcista ja Iida Turpeisen Elollisistapariin kolmeen dekkaristiin. Ja Niskavaaran teoksen käännösoikeudet on myyty jo 30 maahan.

”Mä teille esterit näytän”, Fingerporin Rivo-Riitta saattaisi sanoa.